Voihan peura!

Malttaminen! Ah niin vaikeaa tällaiselle kaikki-mulle-heti-nyt-valmista-niinkuin-olisi-jo. Makuuhuoneen taulu on odottanut kuvaansa jo noin puolisen vuotta. Kehykset löytyivät Ikean poistonurkkauksesta joskus viime syksynä, samalla reissulla kun haettiin nuo lukuvalot. Mielikuvissa oli jokin mustavalkoinen kuva, mutta Pinterestin ahkerasta selauksesta huolimatta en löytänyt mielestäni.

Mutta ai onnea, kun lukee blogeja (paljon) missä vinkkaillaan eri julisteverkkokaupoista. Desenio on vuonna 2010 perustettu julisteverkkokauppa ja sieltähän se mieleinen kuva sitten löytyi. Voi peurat. <3 Kannatti odottaa!





Seinästä kysellään paljon ja idea siihen saatiin Tikkurilan esitteestä. Pohjana on yksi sävy(Ajopuu V484), jonka päälle on märällä sienellä sudittu tummemmalla sävyllä efektejä. Korostusvärinä on käytetty ohennettua valkoista, joka niin ikään on sienellä pyöräytetty tummien efektien kylkeen.


Mieli tekisi kokeilla vastaavaa työhuoneeseenkin, mutta olen niin tykästynyt työhuoneen Karibian turkoosiin seinään etten ehkä raaski.


Lopuksi, onko koira sävytetty sisustuksen mukaan vai sisustus koiran mukaan? Koiraihmiset tietävät mistä puhun. Tästä halinallesta lähtee värityksestään huolimatta valkoista ja vaalean ruskeaa karvaa, kun taas perheen toisesta kuonolaisesta pikimustaa. Eli ei meille valkoisia pintoja kiitos, oli se suomalaisten suosikkiväri tai ei.


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Jätä viesti!

 

(Re)searcher

Tutkija

"(S)he was the sort of person who stood on mountaintops during thunderstorms in wet copper armour shouting
'All the Gods are bastards.'"
- Terry Pratchett

Humanistitutkija, joka väitöskirjan jälkeen huomasi omaavansa aika paljon enemmän vapaa-aikaa ja tarvetta kirjoittaa suomeksi mistä tahansa muusta, paitsi tutkimuksestaan. Pohdintaa muun muassa siitä, miten kotikonttorin feng shuit saisi kohdalleen, miten konferenssiin kannattaa/voi pukeutua, voiko sanoa harrastavansa "remontointia" jos osaa vain siivota ja purkaa asioita, saako key notella olla pinkki tukka ja onko robotti t-paita vakavasti otettava teacher attire.

Tervetuloa!

Anna

Kävijöitä