Tymäkkää makeutusta – inkiväärihunaja

Parin viikon takaiselta Kierrätystehtaalta lähti mukaan toinen toistaan kiinnostavaa tavaraa, mutta myös alla näkyvä mainio elintarvike. Käytämme inkivääriä monessa muodossaan paljon. Se on osa aamupalasmoothieita ja melkeinpä mitä tahansa ruoanlaittoa. Jääkaapissa pitää olla aina iso tuore pala, jotta myös kurkkukivun yllättäessä voi tehdä inkivääriteetä. Käytän myös mielelläni hunajaa teessä, jota yritän kahvinhimoissani lipitellä työpäivän aikana. Huhtasrinteen hunajat olivat tuttuja monista torimyyjäisistä, joissa on aina niitä ihania maistiaispaikkoja. Pieni maistiainen alla olevasta ja olin myyty.



Hunaja on kunnon jankkia, paksua ja kermaista, mutta irtoaa silti hyvin, eikä esimerkiksi jää roikkumaan lirularuna norottaen, kuten monesti juoksevammalla hunajalla on tapana. Maku on myös mukavan tymäkkä ja inkivääri puskee ihanasti lävitse. Oijoi.

Yle kokosi parisen vuotta sitten hyvän infopaketin inkivääristä

Lääkkeellinen inkivääri
Inkivääri sisältää liudan ainesosia, kuten kapsaisiinia, beta-karoteenia, kurkumiinia, salisylaattia ja kaffeiinihappoa, jotka kaikki vähentävät kipua ja tulehdusta. Sanotaankin, että inkivääri on yksi luonnon parhaita omia lääkkeitä esimerkiksi erilaisia tulehdustauteja vastaan. Kiinassa inkivääriä on käytetty jo ammoisista ajoista myös reumatautien hoitoon, ja nykyäänkin inkivääriuutteita käytetään lievittämään reumaattisten sairauksien aiheuttamaa kipua ja edistämään nivelten notkeutta. Inkivääri voikin olla oiva apu reuman tukihoitona.

Helpottava inkivääri
Inkiväärin tiedetään auttavan erilaisiin vatsavaivoihin ja estävän pahoinvointia. Inkivääriä voi kokeilla myös helpottamaan kuukautiskipuja tai ilmavaivoja. Inkiväärin sanotaan purevan myös flunssaan. Esimerkiksi lämpimällä inkiväärijuomalla kerrotaan olevan tukkoisuutta lievittävä ja flunssapotilaan oloa helpottava vaikutus.

Puhdistava inkivääri
Inkiväärin kerrotaan parantavan verenkiertoa, poistavan nestettä ja vähentävän turvotuksia. Inkiväärille on löydetty käyttöä myös astman ja allergioiden hoidossa, sillä inkivääri irrottaa keuhkoista limaa. Puhdistavat vaikutukset ulottuvat sisäelimistä myös iholle. Kosmetiikassa inkivääriä löytyy esimerkiksi parfyymeista, hierontaöljyistä ja ihovoiteista.

Viilentävä inkivääri
Inkivääri laajentaa pintaverisuonia ja parantaa samalla verenkiertoa. Tämän vuoksi inkivääriä käytetään paljon trooppisilla alueilla, koska laajentaessaan ääreisverenkiertoa, inkivääri lisää hieneritystä ja viilentää näin ihoa.

Vahva inkivääri
Inkivääri kannattaa nauttia tuoreena, jos siihen on mahdollisuus. Tuore inkivääri on kuitenkin tuhtia tavaraa, joten sen käyttö kannattaa aloittaa varovasti, ettei väkevyys pääse yllättämään. Suomessa inkiväärin tai inkiväärivalmisteiden käyttöä ei suositella raskaana oleville naisille eikä varfariinia tai muita veren hyytymistä estävä lääkkeitä syöville potilaille. Ja vaikka inkivääriä käytetään vatsavaivoihin, voi se niitä myös herkkävatsaisille aiheuttaa.

Lähde: Yle 24.04.2013, http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/04/24/tiesitko-taman-inkivaarista. 

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Jätä viesti!

 

(Re)searcher

Tutkija

"(S)he was the sort of person who stood on mountaintops during thunderstorms in wet copper armour shouting
'All the Gods are bastards.'"
- Terry Pratchett

Humanistitutkija, joka väitöskirjan jälkeen huomasi omaavansa aika paljon enemmän vapaa-aikaa ja tarvetta kirjoittaa suomeksi mistä tahansa muusta, paitsi tutkimuksestaan. Pohdintaa muun muassa siitä, miten kotikonttorin feng shuit saisi kohdalleen, miten konferenssiin kannattaa/voi pukeutua, voiko sanoa harrastavansa "remontointia" jos osaa vain siivota ja purkaa asioita, saako key notella olla pinkki tukka ja onko robotti t-paita vakavasti otettava teacher attire.

Tervetuloa!

Anna

Kävijöitä