Epälomailua epäkesällä

Tämä on ollut kummallinen kesä.
Se on edennyt jo yli puolen välin varsinaisesti koskaan alkamatta. Taivaalla roikuu musteen sinisiä pilviä raskaina ja painostavina, ja sade huuhtoo villinä rehottavaa maisemaa kylmänä ja syksyn tuoksuisena.

"Nythän on vasta heinäkuu!" olen yrittänyt kiljua sille tuoksulle, vaikka syksyä rakastankin kuin hullu puuroaan.

Jaksoin keväällä myllätä takapihaamme ja alkukesästä vaihdoin istutuslaatikkoon mullatkin. Siirsin hellästi sisällä esikasvattamani pavut ja salaatit vain nähdäkseni niiden lakastuvan kalseassa kesäkuussa.

Yllä oleva kuva on jo nyt hiukan erilainen, kun laatikossa entuudestaan kasvanut upea minttu ja sen kaveriksi siirtämäni kaupan minttu rehottavat valtoimenaan. Ruohosipuli on ollut onnellinen ja porkkanaakin saattaa loppukesästä tulla. Salaatit ovat jääneet vielä kituliaiksi enkä tiedä onko syynä kylmyys vai sateet vai molemmat.

En koskaan uskonut olevani mitenkään puutarhapeukaloinen, vaikka kotoani olen saanutkin siihen mallin. Sisäkasvejani kohtelen rajulla rakkaudella ja odotan niiden kestävän säännöllisen epäsäännöllistä huomiotani lakastumatta. Mikäli kasvi ei kestä ajoittaista kuivuudesta johtuvaa nuupahtamista, se saakin mennä.

Ensimmäisen oman pihan saatuani innostuin puutarhanhoidosta, mutta lähinnä kausittain. Keväällä jaksan kärrätä kotikärryllisittäin haketta ja multaa, siirrän ja istutan, hoidan ja lannoitan, mutta heinäkuuhun mennessä innostus lopahtaa ja toivon pihan kestävän vain lakastumatta. Tänä kesänä ei kastelulle olekaan ollut tarvetta.

Tutkijanaivojani olen lepuuttanut ja lannoittanut myös epälomailemalla. Olen elokuussa niin kiireinen, että olen tehnyt elokuussa määräaikojaan odottavia artikkeleita valmiiksi jo nyt. Muutoin olisinkin ollut oloneuvoksena koko heinäkuun. Työnteko on kuitenkin ollut laiskahkoa ja olen perheen karvakuonojen tapaan valinnut työskentelysijaintini auringon mukaan. Päiväunet tai kahdet kirjoittamisen ja lukemisen lomassa ovat olleet tarpeellisia, ja olen hervottoman onnellinen parvekkeen riippukeinustani, vaikka sateettomia päiviä onkin ollut harvassa. 

Suunnittelenkin vakaasti uudistavani työhuonettani kesän lopulla niin, että saisin riippumaton sisälle. Kehnon selän omaavana työergonomia on vain haasteellinen käsite ja pelkkää fantasiaa, mutta riippumatossa voin olla tuntikaupalla ilman ainuttakaan kolotusta tai kipuja. Vielä kun keksisi miten saisi tämän LDS-huuruisen oravan keskittymiskyvyn napakoitettua jollain muullakin keinolla kuin kofeiinin liikakulutuksella ja Pomodoro-tekniikalla. 

Tälle kesälle pitäisi vielä kuitenkin saada muutama hikisen kuuma päivä ja yö, jolloin voi tanssia itsensä hikeen ja kävellä korkokengät kädessä kotiin tuoksuvassa yössä. Muutama sellainen kiitos ja olisin valmis siirtymään jo juovuttavaan syksyn tuoksuun.